sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Kintaat!



Perinteitä jatketaan. Neulekintaitten tekoon meni taas koko talvi, mutta onpahan jotain sitten lämmittämään kevätauringon lisäksi. Lauantai-illatana ko. teoksia päädyttiin tituleeraamaan jopa haarniskamaisiksi. Asiaan liittynee vankahko teko. Mummon muutaman vuoden takaisen opetuksen lisätukena oli lankamyyjältä saatu ohje. Tässä ohjeessa kintaita kutsuttiin neulakintaiksi, mutta onhan vihta ja vastakin!

Tykkäsin eritoten tosta harmaasta väristä ja siitä on tekeillä myös pipo. Talvella tuli tehtyä monenlaista muutakin viritelmää, niitä sitten myöhemmin.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Ompelukerhomme on kasvanut! Innokkaita bloggaajia luvassa, sitä odotellessa :]

-s

lauantai 22. marraskuuta 2008

Tekstiä ja kuvia tulee, kunhan saadaan otettua. :]

-s